Olet lämpimästi tervetullut tutustumaan Nounouche cotoneihin!
Jos sinulle jää jotain kysyttävää, ota vain rohkeasti yhteyttä! Olemme enemmän kuin mielissään voidessamme auttaa sinua =)
Muistathan myös jättää vierailusta jälkesi vieraskirjaan >>
UUTISET JA PÄIVITYKSET 2008
11.6 Pitkästä aikaa hieman päivityksiä :)
Kaikki tämän kevään pentuset ovat jo muuttaneet uusiin koteihinsa ja viime viikolla pääsi Pipsakin palaamaan omaan kotiinsa. Suurimmat kiitokset Kertun, Epun, Hugon ja Huiskun uusille perheille ja tsemppiä tuleviin koitoksiin :)
Olimme Salon ryhmänäyttelyssä käymässä toukokuussa, jossa mukana oli Sohvi, Siiri sekä Luca. Sohvi pärjäsi erittäin hienosti voittaen junnuluokan ERI:llä ja ollen lopulta PN2 varasertin kera! :) Siiri oli EH3 nuortenluokassa ja Luca EH1. Tuomarina toimi Pirjo Aaltonen. Alla muutama kuva Lucasta ja Siiristä.
Siiri käväisi silmä- ja polvitarkastuksessa, tuloksena terveet silmät ja 0/1 polvet. Siiri sai toiseen polveen tulokseksi ykkösen, koska polvilumpion ura oli hiukan matalampi kuin normaalisti, mutta eläinlääkäri ei saanut polvea edes käsittelyssä luksoitumaan.
Toukokuussa on myöskin Sulon Cheriban pentuja ollut esiintymässä, Tampereen pentunäyttelyssä Cheriban Ola Morango oli Pek1 ja Cheriban Ola Baunilha oli Pek1 KP:lla sekä ROP-pentu! Myöskin Cheriban Ola Framboesa käväisi Joensuun näyttelyssä ollen Pek2. Onnittelut Oliverin, Olgan ja Sirun omistajille ja tsemppiä tuleviin koitoksiin!
4.5 Sivujen ulkoasu vaihdettu vähän keväisemmäksi, lunta kun ei ole enää pitkään aikaan näkynyt :)
Pikkuinen Gretel kävi Annikan luona kyläilemässä ja samalla saatiin söpöliinistä myöskin pari uutta kuvaa :)
Pipsan pesupäivän yhteydessä otimme myöskin siitä uusia kuvia :) Pipsa on nyt talvella täyttänyt 2 vuotta ja yhä enemmän alkaa muistuttaa emäänsä Dorista :)
Huhtikuun alussa Nounouche lauma lisääntyi yhdellä urospennulla, tällä kertaa kuitenkin erirotuisella ja hiukan karvattomammalla mallilla ;) Vaikka Larissalla ja Samilla ei henkilökohtaisia näyttelytuloksia olekaan, vaikuttaa tämä pentunen olevan selkeästi valioainesta :D Hertallakin on Larissan luona hiukan ollut ihmettelemistä uuden karvattoman pikkuveljen kanssa :) Alla kuva "keposta" parin viikon ikäisenä.
Sulon ja Lupsin poika Oliver (Cheriban Olá Baunilha) esiintyi tänään Hollolan pentunäyttelyssä ollen ROP-pentu! Sulo onnittelee poikaansa hienosta näyttelyuran aloituksesta!!
30.3 Pipsan ja Sutin pennut ovat syntyneet!
Viime keskiviikkona Pipsa synnytti kolme poikaa (vihdoin ja viimein, poikia olikin jo odotettu :D), joista kaksi valkoisia ja yhdellä on hiukan ruskeaa päässä. Sekä emä että pennut voivat hyvin :) Tässä pentusista kuvia kolmen päivän ikäisinä:
Topsyn ja Vanun tyttönen on nyt jo melkein seitsemän viikkoa vanha ja näyttää tulevan erittäin paljon äitiinsä, ainakin vieterigeeniensä osalta :) Alla myös yksi kuva Kerttu-Gretelistä, josta on vauhtinsa takia erittäin haasteellista saada onnistuneita otoksia :)
Maaliskuun alussa Annika kävi Ranskassa hakemassa Kalle-pojan Mariannelle ja Pirjolle yhteisomistukseen. Kalle asuu Mariannen ja tyttöjen luona :)
3.3 Paljon on taas viime päivityksen jälkeen ehtinyt tapahtua. Synttäreitä on vietetty oikein olan takaa; Kasvateistamme Fluffy & Lilie täyttivät 4 vuotta, Uula, Lyyli ja Pipsa täyttivät 2 vuotta sekä Siiri ja Sohvi 1 vuoden :) Myöskin Sulo sekä Viivi täyttivät molemmat 4 vuotta, eli suuret onnittelut kaikille karvakasoille!
Ystävänpäivälahjamme, eli Topsyn (Thiam Cristal de Mira Ceti) ja Vanun (Vumble Bumb of Delicious Love) tyttönen, työnimeltään Gretel :D, kasvaa huimaa vauhtia ja täyttää tulevana torstaina jo kolme viikkoa :) Tässä kuvia pikkuisesta noin vajaa viikko sitten otettuna :)
Odotamme myöskin pentuja syntyväksi maalis-huhtikuun vaihteessa sijoitusnartullemme Pipsalle :) Pipsa kävikin tammikuussa silmätarkastuksessa (polvethan ovat tutkittu jo aiemmin terveiksi) ja tuloksena J1 eli terveet silmät :)
Olimme tammikuussa Turun näyttelyssä Sohvin kanssa ja paikalla olivat myös Sohvin sisko Siiri, Hertan ja Sulon tytär Mucca sekä osaomistuksessamme oleva Luca. Siiri sekä Sohvi saivat molemmat ERI:n ja Sohvi sijoittui vielä luokassaan neljänneksi. Mucca sijoittui pentuluokassa neljänneksi saaden KP:n (Suuret kiitokset Ksenija ja Timo!) ja Luca yllätti ensimmäisessä näyttelyssä olemalla ROP-pentu! Tuomarina toimi ranskalainen Christian Jouanchicot.
Luca osallistui myöskin eilen pidettyyn Helsingin pentunäyttelyyn ollen taas ROP-pentu! Cotoneita oli ilmoitettu 7 kpl ja tuomarina toimi Veli-Pekka Kumpumäki. Onnea Tiina ja Tommi voitosta, sekä tietenkin Luca! :)
UUTISET 2007
29.12 Päivitetty sivuja hiukan lisää, mm. lisätty uudet sivut galleriaan sekä pentugalleriaan, vaihdettu uusi video videogalleriaan (tällä kertaa esiintymisvuorossa ovat Siiri & Sohvi 22 päivän ikäisinä), yms.
Saimme myöskin erittäin hyviä uutisia Niinalta ja Pipsalta. Pipsa oli käynyt polvitarkastuksessa ja tuloksena se erittäin toivottu 0/0 eli terveet polvet! Suuret kiitokset Niinalle Pipsan tarkastuttamisesta! :)
22.12 Pitkästä aikaa päivityksiä =) Sivuille lisätty Sohville oma sivu sekä sivu sijoitus- tai yhteisomistajuudessa oleville koirillemme. Tulossa myöskin hiukan lisää uusia kuvia =)
Olimme messarissa voittajanäyttelyssä joulukuun alussa Sohvin kanssa. Sohvi esiintyi junioriluokassa saaden ERI:n =) Tuomarina toimi Kirsti Lummelampi.
Pirjo ja Marianne (Cottonclown) järjestivät marraskuun lopulla joukkotestausta CMR- DNA testiin. Siihen osallistui 36 cotonia sekä Suomesta että ulkomailta ja tällä kertaa omista koiristamme testattiin Hertta sekä sijoitusnarttumme Pipsa ja Mariannen luona asustava Siiri. Myöskin Pipsan veli Uula osallistui testiin sekä Luca, jonka yhteisomistajia Pirjo ja Marianne ovat. Kaikki muut saivat terveen paperit, paitsi Pipsa joka todettiin CMR- kantajaksi. Tämä ei sinänsä ollut yllätys, koska aikaisemmassa testauksessa Pipsan emä Doris on todettu myöskin kantajaksi. Jos olet kiinnostunut enemmän CMR:stä, voit lukea siitä ACC:n sivuilta (vain englanniksi).
Sulon ja Lupsin (Cheriban Indian Lullaby) pennut olivat Pirjon luona yhden päivän hoidossa joulukuun alussa, joten tässäpä kuvia pentusista =)
14.8 Vihdoin ja viimein, kuvat Hertan tytöistä =D Ikää tytöillä on kuvissa 8,5 viikkoa =)
12.8 Siirin ja Sohvin kaksi ensimmäistä pentunäyttelyä ovat nyt takana päin =). Viime viikonlopun näyttelyssä Siiri voitti pikkupentujen luokan saaden KP:n ja ollen lopulta PN-2, Sohvin ollessa pikkupennuissa toinen saaden KP:n ja hienosti Siirin perässä PN-3! Tuomarina toimi Jouko Yrjölä.
Tämän viikonlopun pentunäyttelyssä Siiri paransi hienosti ollen ROP-pentu ja Sohvikin oli KP:n kanssa PN-3! Tuomarina toimi Marja Kurittu.
Alla kuvia viimeisemmästä näyttelystä =) Lisää kuvia molemmista näyttelyistä löydät Mariannen sivuilta -->
2.8 Taas on pitkä aika vierähtänyt viimeisestä päivityksestä ja paljon on sillä aikaa tapahtunut =) Valitettavasti olemme viettäneet enemmän ja vähemmän hiljaiseloa koko kesän, suurimpana hiljaisuuden aiheuttajana toimi muutto, joka nyt kohtapuolin alkaa olla valmis =) Valitettavasti sähköposti ei ole tämän takia toiminut täysin kesän aikana ja joitain posteja on tiettävästi jäänyt matkan varrelle, joten jos et ole saanut vastausta meiliisi, toivomme että lähettäisit viestisi uudelleen =)
Hertalle syntyi 12.6 kaksi tyttöä =) Pennut ovat nyt jo 7-viikkoisia ipanoita, kuvia lisään sivuille myöhemmin =) Toinen tyttö etsii mahdollisesti vielä omaa huolehtivaa kotia =)
Otto-poika (Prins Johan) ehti myöskin täyttää yhden vuoden kesäkuussa. Kiitokset Sannalle Oton kuulumisista ja kuvista =)
Nyt kesällä Pirjo oli mukana järjestämässä pientä ryhmää Suomesta CMR testaukseen, johon osallistui myös kolme omaa koiraamme. Sulon sekä Sohvin (Abigail Gabble) tulokset tulivat takaisin terveinä, mutta Doris oli valitettavasti kantaja. Lisätietoa CMR:stä voit lukea ACC:n sivuilta.
27.5 Nounouche Amelia Gabble muutti Mariannen ja cotoneiden kaveriksi Vesilahdelle =)
Pipsa (Minea Mouflette) ja Uula (Mon Moucheron) käväisivät molemmat näyttelyssä. Pipsa sai Raumalta EH:n ja sijoittui neljänneksi ja Uula sai Oulussa ERI:n ja sijoittui toiseksi =) Suuret kiitokset Niina & perhe ja Piia koirukeiden näyttämisestä!
Lyyli (Miss Harry) kävi myöskin silmätarkastuksessa 25.4 ja tuloksena täysin terveet silmät! KIITOS Sirpa & Tiina Lyylin viemisestä tarkastettavaksi!
Doris pääsi helatorstain kunniaksi pyörähtämään kehässä, kun Perniössä järjestettiin match show =) Doris diivaili itselleen punaisen nauhan, mutta valitettavasti Doriksen vetovoima ei purrut tuomariin enää jatkokehässä =D Mutta Doris oli tyytyväinen, pääsihän vihdoin ja viimein edes johonkin kehään =D
1.4 Nyt on ollut "kevättä rinnassa" jo useamman viikon, joten oli jo korkea aika vaihtaa luminen tunnelma sivuilta pois (eihän täällä ole luntakaan ollut pitkään pitkään aikaan =D). Pennut tietenkin kasvavat kovaa vauhtia, alla molemmista n. viikko sitten otetut kuvat (ikä n. 7,5 viikkoa).
Uusi video on myöskin vahdettu katsottavaksi; Tällä kertaa pääosassa on Doriksen poika Fluffy, "Nounouche Andromeda" uintireissulla =) Videosivulle pääsee menusta gallerian kohdalta.
Pipsa käväisi viime viikonloppuna Tampereen näyttelyssä. Pipsa sai laatuarvostelussa EH:n ja siihen nähden hyvän arvostelun! Tuomarina toimi Svein Helgesen. Kiitos Niina & perhe Pipsan viemisestä näyttelyyn! =)
11.3 Pupsat ovat jo 5,5 viikkoisia, eli juuri niitä ihania pikkuriiviöitä =D Alla pari tänään otettua kuvaa.
Meillä on myöskin ollut Sulon poika Tenho (Droll Duster Swiffer Duster) hoidossa nyt jo vähän päälle viikon. Tenhon omistajat tekevät remonttia ja se tuntui paremmalta ratkaisulta saada koira hoitoon sen ajaksi. Ensi viikolla pääsee Tenhokin Ouluun ja omaan uudistuneeseen kotiin! Alla pari kuvaa myöskin Tenhosta =)
Lyyli (Nounouche Miss Harry) kävi polvitarkastuksessa viime viikolla. Valitettavasti Lyylin polvissa oli löysyyttä ja tulokseksi se sai 2/1, kun normaalit terveet polvet ovat 0/0. Todennäköisesti tämä ei tule vaikuttamaan Lyylin elämään millään tavalla, vaan Lyyli voi jatkaa ihanaa riehakkaan koiran elämää jatkossakin. Nyt vain toivomme että pentueen muilla koirilla olisi polvet kunnossa, jonka näemme toivottavasti tämän vuoden puolella =)
Suuret kiitokset Sirpa ja Tiina Lyylin viemisestä tarkastukseen!
22.2 Doriksen ja Sulon M-pentue täytti tänään yhden vuoden! Onneksi olkoon Uula, Lyyli ja Pipsa!
17.2 Tänään lisäsimme sivustollemme videosivun, jossa on aina kerrallaan yksi video kaikille nähtävissä ja joka myöskin vaihtuu aina silloin tällöin, n. kuukauden välein =) Toivottavasti viihdytte, ensimmäinen video on viime kesältä, pääosissa Hertta ja pentunsa Otto, Nounouche Prins Johan, hiukan yli yhden kuukauden ikäisenä =) videosivulle >>
31.1 Lollipop (Simply Grand Miss A'merica) ja Suti (Droll Duster Mr Chat Cider) saivat keskiviikkoaamuna kaksi kaunista tyttöä =) Sekä molemmat pennut että emä voivat hyvin.
Lollipop (sekä Suti) ovat hyvän ystävämme koiria, joka hiljattain lopetti oman kasvatustyönsä. Hän kuitenkin antoi meille mahdollisuuden lainata hänen USA:n tuontinarttuansa jalostukseen, joka kauniin ulkonäkönsä ja erilaisen sukunsa takia olisi ollut todella sääli jättää käyttämättä =)
Alla kuvia pennuista kolmen päivän ikäisinä.
20.1 Doriksen ensimmäiset pennut Fluffy ja Lilie täyttivät 3-vuotta! Doris-mamma ja kaksijalkaiset toivottavat hyvää syntymäpäivää molemmille =)
6.1 Doriksen ja Sulon poika Uula (Nounouche Mon Moucheron) ja Sulon poika Tenho (Droll Duster Mr Swiffer Duster) käväisivät Kajaanin näyttelyssä =) Pojat olivat molemmat junnuluokassa, Uula sai tulokseksi ERI:n ja sijoittui neljänneksi ja Tenhon sai tulokseksi EH:n. Tuomarina toimi Göran Bodegård.
Kiitos Piia Uulan viemisestä näyttelyyn ja tietenkin kiitokset myös Miralle Sulon pojan viemisestä =)
UUTISET 2006
13.12 Toivotamme kaikille rauhaisaa joulua sekä menestyksekästä uutta vuotta 2007!
Olimme kasvattimme Pipsan kanssa käymässä V-06 näyttelyssä Helsingissä viime viikonloppuna. Harmiksemme Pipsa ei ollut paljolti tuomari Juha Putkosen mieleen, joten hän palkitsi Pipsan laatuarvosanalla H. Pipsa kuitenkin esiintyi hyvin ottaen huomioon vieraan esittäjän, vaikka tietenkin harjoituskierroksiakin kehässä kertyi =)
4.11 Sirpa ja Tiina käväisivät tänään vierailemassa Lyylin (Nounouche Miss Harry) kanssa =) Ohjelmaan kuului tietenkin koiran pesua, valokuvausta ja paljon rupattelua =) Alla uudet kuvat Lyylistä, ikää neidillä on 8,5 kk.
Kiitos Sirpa ja Tiina että tulitte vierailulle näyttämään tätä ihanaa pikku prinsessaa =)
8.10 Doriksen ja Sulon poika Uula (Nounouche Mon Moucheron) Osallistui tänään ensimmäiseen näyttelyynsä pentuluokassa Oulun KV:ssa. Uula otti siskonsa viime viikon suorituksesta hienosti mallia ollen myöskin ROP-pentu! Alla Uulan arvostelu, tuomarina oli Wera Hubenthal Ruotsista.
"Very nice head and expression. Very good neck. Well-developed body. Nice bones and angulation. Excellent tail. Moving very well. Lovely coat and color. Excellent temperament"
Suuret kiitokset Piia Uulan viemisestä näyttelyyn =)
Saimme myöskin uusia kuvia Sulon pojasta Cosmosta (Droll Duster Moon Swept). Tämä hiukan päälle 1-vuotias komistus asustaa Marilynin ja Simply Grand cotoneiden luona Arizonan auringon alla =)
30.9 Käväisimme tänään Hyvinkään pentunäyttelyssä katsomassa Pipsan (Nounouche Minea Mouflette) ensimmäistä pentunäyttelyä. Suuresta jännityksestä huolimatta päivä meni hienosti ja Pipsa oli ROP-pentu! Pipsa myöskin käveli todella kauniisti kehässä, vaikka se välillä ottikin välihyppyjä ylös ja alas =D Tuomarina toimi Jari Partanen. Alla Pipsan arvostelu:
"Kaunis napakka kokonaisuus. Erittäin feminiininen pää. Kauniit tummat silmät. Varsin hyvät rungon mittasuhteet. Kauniisti rakentunut etuosa. Hyvä ylälinja. Hieno lantio. Hyvä hännän kiinnitys. Värin tulee puhdistua huomattavasti. Ystävällinen käytös. Liikkuu sujuvasti. Kauniisti hoidettu karvapeite."
Suuret kiitokset Niina & perhe Pipsan viemisestä näyttelyyn!
29.9 Hertan poika "Otto", muutti uuteen kotiinsa viime viikonloppuna =) Suuret kiitokset Sanna & Pete ihanasta kodista Otolle!
Heti kun Otto poika oli päässyt maailmalle, Annikan kummityttö Adele tuli pariksi päiväksi hoitoon ennen muuttoaan Italiaan. Nyt on kuitenkin jo koirienkin elämä palannut omille "raiteilleen", eikä niidenkään tarvitse toimia enää lapsenvahteina =D
Pirjo käväisi myös Ranskassa pari viikkoa sitten, yhdistetyllä työ-, lomailu- ja cotonimatkalla =) Matkalla Etelään sattui hauska tapahtuma, kun hän tapasi Gare de Lyonilla Pariisissa toisen coton- kasvattajan ihan vahingossa! Katarzyna on Puolasta ja kasvattaa cotoneita nimellä White Pearls of Madagascar.
4.9 Valitettavasti meillä on ollut hiukan ongelmia sähköpostimme toimivuuden kanssa. Jos olet lähettänyt meiliä/ yrittänyt lähettää etkä ole saanut viestiisi vastausta, yritä lähettää viestisi uudelleen tai voit myös käyttää tätä toista sähköpostiosoitetta: pirjo.lindblom@pp.inet.fi
3.9 Kasvatinomistajille avattu omat Inside sivut =) Jos olet kasvattimme omistaja, olen lähettänyt sinulle tunnukset sähköpostiin, joilla pääset kirjautumaan sisään valikossa olevasta "kirjaudu sisään" linkistä.
1.9 Uudet sivut netissä! Paljon uusia kuvia ja sivuja lisätty =) Sivut eivät ole vielä täysin valmiit, vaan hiukan lisää on myös tulossa...
5.8 Käväisimme tänään Tammelassa tervehtimässä Pipsaa (Nounouche Minea Mouflette) perheineen :) Mätsäriharjoitusten ja pesun yhteydessä otimme myös muutamia kuvia :)
19.7 Vaihdettu Hertan pentusivulle uusia kuvia :)
2.7 Kasvattimme Fluffy (Nounouche Andromeda) osallistui tänään Ylivieskan näyttelyyn. Fluffy esiintyi avoimessa luokassa ollen ERI1, mutta ei sijoittunut PU-luokassa. Tuomarina oli Javier Sanchez Fernandez Espanjasta. Kiitos Mikko ja Laura Fluffyn esittämisestä! :)
1.7 Hertan ja Sulon pentu on syntynyt! Hertta sai viime torstaina (29.6) yhden pojan :) Kuvia tulossa parin päivän sisällä :)
13.6 Kaikki Doriksen pennut ovat uusissa kodeissaan :) Suuret kiitokset ihanista kodeista Sirpalle, Tiinalle + perheelle Poriin, Piialle ja Jarille Ouluun sekä Niinalle, Pekalle + perheelle Tammelaan!
19.4 Lisätty uusia kuvia pennuista :)
5.4 Doriksesta tuli isoäiti :) Nelly (Longweiler Extra Fine) ja Fluffy (Nounouche Andromeda) saivat kolme narttua ja yhden uroksen. Kuvia pennuista ja vanhemmista näet Cotonelly's:in sivuilta.
18.3 Olimme Tampereella Hertan, Sulon ja Viivin kanssa. Sekä Sulo että Viivi saivat EH:t ja sijoittuivat neljänsiksi luokissaan ja Hertta oli valioissa ERI2. Tuomarina toimi vanha coton-kasvattaja Hélène Moreau de Vincens Ranskasta :)
26.2 Doriksen ja Sulon pennut ovat syntyneet!
Viime keskiviikkona syntyivät Doriksen ja Sulon pennut, yksi uros ja kaksi narttua :) Kuvia voit nähdä pentueen omalta sivulta!
UUTISET 2005
29.10 Olimme tänään Viivin kanssa Paraisten ryhmänäyttelyssä. Päivä meni mukavasti ja Viivi oli nuorten luokassa EH4. Vaikka tämä olikin Viiville vasta toinen näyttely, se esiintyi kuitenkin hienosti kehässä :) Tuomarina oli Svein Helgesen Norjasta.
Hertta astutettiin pari viikkoa sitten ja nyt odottelemmekin ultraan pääsyä ;) Toivottavasti pieniä Nounouche palleroita on odotettavissa syntyväksi n. viikkoa ennen joulua.
3.10 Nounouche cotonit muuttivat virtuaalisesti uuteen kotiin =) Myöskin sähköpostiosoite on vaihtunut, uusi osoite on coton@nounouche.info.
Hertan juoksu on alkanut, tarkoituksena on astuttaa se omalla uroksellamme Sulolla =)
22.9 Sulosta tuli isä!
Viikko sitten (15.9) saimme tulosta Sulon kosiomatkalle, kun Pauliinan Topsyn pennut näkivät ensi kertaa päivänvalon =) Sekä Topsy että pennut voivat hyvin, joita syntyi yhteensä 2 urosta ja 1 narttu! Kuvia voit käydä katsomassa Dustereiden sivuilla ;)
11.9 Cacibia haimme ja Cacibin saimme =) Olimme Kotkan KV näyttelyssä sunnuntaina, jossa Hertta voitti valioluokan ja oli PN-4 saaden Cacibin! Doris ei sijoittunut PN-luokassa mutta sai kuitenkin vara-Cacibin. Tuomarina oli Juha Putkonen.
4.9 Viivikin pääsi näyttelyiden makuun oltuaan Larissan kanssa Vantaalla Let's Go näyttelyssä. Vaikka tuloksena saimmekin vain H:n, esiintyi Viivi reippaasti ja iloisesti, mikä on aina mukavaa =) Tuomarina oli ranskalainen Jean-Jacques Dupas.
29.8 Olimme eilen Hertan kanssa Tallinnassa näyttelyssä yhdessä Pauliinan, Orfeon ja Lollipopin kanssa. Hertta oli ROP saaden Sertin ja Cacibin, joten Hertta on nyt myös Viron muotovalio! Myöskin Pauliinan koirilla meni hienosti; Orfeo viimeisteli kansainvälisen valioarvonsa ja Lollipop oli ROP-juniori ja sai jun-Sertin ollen myös PN-2! Cotoneita oli ilmoitettu 9 kpl ja tuomarina toimi Ligita Zake Latviasta.
25.7 Odotimme kauan Viivin "ei-syntyvää" pentua ja tänään röntgenissä käydessämme saimme kuulla että pentu on todellakin syntymätöntä sorttia, koska sitä ei ollut... Viivihän todettiin ultrassa kantavaksi, mutta tällä kertaa luonto järjestikin asian näin.
16.7 Olimme kasvattimme Fluffyn (Nounouche Andromeda) kanssa Ypäjän näyttelyssä, joka oli sille ensimmäinen virallinen näyttely. Fluffy pärjäsi hienosti saaden Sertin ja ollen PU-2!!
10.7 Olimme Sulon kanssa Karjaalla näyttelyssä. Sulo oli ERI1 mutta ei pärjännyt kuitenkaan PU-kehässä.
6.7 Viikonloppuna olimme Pauliinan kanssa Pärnun kansainvälisessä näyttelyssä, jossa Doris sai Sertin ja Cacibin tullen Viron muotovalioksi! Myös Pauliinan koirilla meni erinomaisesti; Dustereiden sivuilla onkin pieni matkakertomus, josta voit matkasta käydä lukemassa lisää. Tuomarina oli Göran Bodegård Ruotsista.
25.6 Olimme torstaina Viivin kanssa ultrassa ja nyt sitten varmistui että Viivi on kantavana! Lisätty myös koiranet- jalostustietokannan linkki sivuille.
12.6 Olimme Hertan kanssa tänään Piikkiön ryhmänäyttelyssä, jossa Hertta osallistui ensimmäistä kertaa valioluokkaan, tuloksena näyttelystä VSP! Tuomarina oli uusi cotoni tuomari Pirjo Aaltonen.
4.6 Olimme tänään Hertan kanssa Tervakosken näyttelyssä ja päivä oli erinomainen! Hertan täytettyä kaksi vuotta meni vain kaksi päivää ja ensimmäisessä näyttelyssä siitä tuli Suomen muotovalio ollen VSP. Tuomarina toimi Anette Bystrup Tanskasta.
28.5 Olimme Sulon kanssa Riihimäen ryhmänäyttelyssä, eikä tällä kertaa mennyt niin hyvin kuin olisimme toivoneet. Sulo sai vain H:n, mutta toivottavasti ensi kerralla menee paremmin.
Viivi oli astutusreissulla Savossa ja pentuja odotamme syntyväksi Heinäkuun lopussa. Lisää näet Viivin pentusivulta!
17.4 Olimme Hertan ja Sulon kanssa kankaanpään ryhmänäyttelyssä, Sulo voitti luokkansa ja oli PU-4 ja Hertta sai sertin ja oli myöskin VSP! Tuomarina oli Tanya Ahlman-Stockmari.
5.4 Tänään kävimme silmä- ja polvitarkastuksissa, Kaikilla tarkastetuilla (Pepe, Hertta, Danny, Sulo, Viivi) oli terveet silmät ja 0/0 polvet!
6.3 Näyttelymenestys jatkui, kun tänään Hertta ja Sulo osallistuivat Vilnius Cup-05 näyttelyyn. Hertta olikin tänään ROP ja sai toisen sertin ja cacibin! Myös Sulolla meni tänään paremmin ja oli juniori-ROP!
5.3 Hertta ja Sulo olivat tänään Liettuan voittajanäyttelyssä, jossa Hertta oli VSP, joten siitä tuli nyt Liettuan voittaja -05 ja sai myös sertin ja cacibin! Sulo sai junioriluokassa punaisen nauhan.
13.2 Hertta ja Doris olivat tänään Helsingissä näyttelyssä ja päivä oli todellakin ikimuistoinen! Hertta sai vara-sertin ja sijoittui toiseksi PN-luokassa ja Doris sai sertin jolla valioitui ja oli vielä ROP! Tuomarina toimi Soile Bister.
20.1 Doriksen pennut täyttävät 1 vuotta! Hyvää syntymäpäivää Fluffy & Lilie!
12.1 Doris kävi silmätarkastuksessa, tulos J1 eli terveet silmät! Myöskin lisätty kuvia -kasvatit- sivulle.
YHTEYSTIEDOT:
Annika & Pirjo Lindblom
24280 SALO
coton@nounouche.info
Annika
Puh. 050-4012385
annika@nounouche.info
Pirjo
Puh. 050-3366636
pirjo@nounouche.info